Brändi syntyy ihmisten mielissä, vaikka et rakentaisikaan sitä suunnitelmallisesti.
Brändi, imago, maine – lisään vielä mielikuvan – kertovat siitä, mitä mitä me ajattelemme jostain yrityksestä, tuotteesta, instituutiosta tai henkilöstä.
Sisältömarkkinointi on mielikuvan luontia tai brändin rakentamista siinä, missä informaation jakamistakin. Esimerkiksi bloggaamalla piirrämme kuvaa seuraajiemme mieliin.
Tarkoitukseni ei ole lähteä tarkemmin määrittelemään, mitä brändi on tai miten se syntyy. Niistä voi lukea (ja kirjoittaa) Wikipediassa:
Jatkan oikeastaan pari viikkoa sitten alkanutta kuvitukseen liittyvää pohdintaa. Kuva voi valehdella ja mielikuva voi olla vääristynyt. Meillä on tarve näyttää paremmalta, mitä olemme. Jos emme varsinaisesti piilottele heikkouksiamme, siloittelemme ainakin ryppyjä. Pieni vieraskoreus on paikallaan, mutta milloin brändi menettää aitouden?
Brändi muodostuu – hallitusti tai hallitsematta
Henkilöbrändit syntyvät usein ”siinä sivussa”. Harva media-alan ammattilainenkaan rakentaa henkilöbrändiään kovin systemaattisesti. Olipa brändin rakentaminen tietoista tai tiedostamatonta, ongelmaksi muodostuu se, etteivät verkossa, lehdistössä tai edes virallisissa tapaamisissa meistä tahdo aina välittyä ne puolet, jotka haluaisimme tuoda esille. Esimerkiksi, minusta on sanottu, ettei karismani pääse esille blogikirjoituksissani. Luulen ymmärtäväni palautteen antajaa. Ehkä hän tahtoo sanoa, että tekstini ovat turhan vakavia ja asiallisia. Kiva kuitenkin, ettei hän pidä minua sellaisena ihmisenä – turhan vakavana.
Ilmaisua voi kehittää ja tuoda itsestään sekä yrityksestään esille erilaisia asioita, rennompiakin. Ongelma on käsillä silloin, jos ajattelemme, että kyllä minun ja tuotteitteni täytyy kelvata tällaisena, emmekä vaivaudu ulos pajastamme tai työnurkkauksestamme – edes sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan.
Suomalaisia henkilöbrändejä on vaikka kuinka, mutta listaan nyt muutaman verkossa seuraamani henkilön. Minun tajunnassani suurimmaksi on varmaan noussut Jari Parantainen blogeillaan. Jari on häipynyt verkosta takavasemmalle, eikä hänen paikkaansa taida kukaan olla lunastanut. Rautasilta-yrittäjä Eero Leppänen, YLEn Tuija Aalto, nyttemmin Kinda Oy:n perustanut Pauliina Mäkelä, Anne Rongas ja Outi Lammi ovat henkilöitä, joihin en ole törmännyt verkon ulkopuolella – livenä, lehdissä, radiossa tai televisiossa. He ovat minusta hyviä esimerkkejä onnistuneista henkilöbrändeistä verkossa.
Toki henkilöbrändiä rakennetaan verkon ulkopuolellakin, mutta verkkobrändillä on yleensä helpompi saavuttaa laaja vastaanottajakunta ainakin uran alussa.
Vaikka et ajattelikaan rakentavasi brändiä – henkilökohtaista tai yrityksen – tee kuitenkin suunnitelmat siitä, mitä asioita haluat itsestäsi netissä näkyvän. Tee läsnäolostasi säännöllistä, esimerkiksi blogiteksti kerran viikossa, Facebookissa tunti päivässä. Suunnittelemalla saat näistä tehtyä rutiineja miellyttävällä tavalla. Tällöin ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa Facebookissa roikkumisesta, kun se kuuluu strategiaan.
Kuka sinusta ansaitsisi maininnan hyvänä henkilöbrändinä verkossa? Laitapa rohkeasti kommenttia.
P.S. Kaikki henkilöbrändäyksestä kiinnostuneet odottavat innolla Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren syksyllä ilmestyvää kirjaa, Löydy – Brändää itsesi verkossa.
Kiitos hyvästä ajankohtaisesta teemasta. Kääntäisin kysymyksen toisin. Miksi valtamedia ei ole vielä tarttunut verkkopersooniin tai some-ilmiöihin? Onko heimomme liian pieni vai pelottava? Eivätkö verkkoteot ole tarpeeksi vakuuttavia ja vaikuttavia?
Epäilenpä että suuri yleisö sanoisi tunnetummaksi verkkopersoonaksi Kaivuri-Jukan tai Marja Tyrnin. Ville Valolla/HIMillä on ollut myös kohtuullisesti faneja ja huomioarvoa. Lisäksi Muumi ja Joulupukki hiovat some-strategioitaan varmasti.
Kiitos kommentistasi Vesa!
Erittäin hyvä kysymyksen kääntö. Taitaa olla pieni valtapeli meneillään ns. perinteisen median ja verkon välillä.
Hyviä ehdotuksia vuoden verkkopersoonaksi. Kaivuri-Jukan nostaisin itsekin aika kärkeen, sillä häntä suuri yleisö ei tuntisi ilman verkkotempausta.
Hei Janne,
jatketaan juttua täällä. Twitter tosiaan taitaa olla malliesimerkki siitä, miten vedetään liian nopeita johtopäätöksiä lyhyistä viesteistä;) Se on ehkä yksi digiviestinnän suuria haasteita. Kiire tekee helposti tepposensa. Itse tartuin jutun otsikkoon ja ingressiin.
Mutta asiaan, kysyit mitä tarkoitin laajemmalla merkityksellä.
Itseäni on ehkä hieman häirinnyt se, miten henkilöbrändi keskustelu Suomessa on vahvasti ankkuroitunut verkkoidentiteettiin. Eihän se niin ole, kuten itsekin totesit. Eihän se ole staattinen kuva, vaan ajan myötä syntynyt kokemus – vaikka asiakkuuden tai ihailun kautta. Henkilöbrändin määritelmiäkin on niin monia.
Toisaalta, meillä ei ehkä osata vielä rakentaa vuorovaikutteisuutta verkossa, ja verkkoidentiteettiin nimenomaan kuuluisi se dialogi. Montako poliitikkoa tai yritysjohtajaa meillä on verkossa vuorovaikutteisesti? Onko meillä läheisempi brändisuhde Fazerin siniseen kuin kansanedustajiin?
Kaivuri-Jukka on hurjan mielenkiintoinen esimerkki. Aika näyttää, mihin hänen julkinen uransa kehittyy.
Kääntäen vielä – entä millainen on henkilö, joka ei halua olla henkilöbrändi? Täytyy muistaa että sekin on valinta – haluaako profiloitua julkisesti vai pysyä enemmän yksityisenä henkilönä. Ehkä verkkopersoona onkin sopiva sellaisille henkilöille, jotka haluavat olla tunnetumpia pienemmässä piirissä tietyistä asioista?
Tästä taisi tulla vähän pitkä kommentti – pallotellaan asiaa eteen päin ja katsotaan mitä uutta syntyy! 🙂